Kiinnostuitko?

Verkkokaupasta saatiin Tampereen museoille globaali näyteikkuna

Väkiluvultaan Suomen kolmanneksi suurin kaupunki Tampere on myös Suomen suurimpia matkailukaupunkeja. Kun korona sulki suosittujen Tampereen museoiden näyttelyt ja museokaupat, oli tullut aika vastata asiakkaiden toiveeseen museoiden omasta verkkokaupasta.

”Verkkokauppa on ollut Tampereen museoiden toiveena jo pitkään, mutta kaupungille tuotteiden myyminen verkossa oli uutta maaperää. Siihen ei osattu tarttua ennen kuin koronapandemia iski”, kaupungin ICT-palveluvastaava Sari Koivumäki kertoo.

”Nykyään museoiden asiakkaat kuitenkin odottavat, että verkkokauppa löytyy. Sen puute on aiheuttanut ihmettelyä. Verkkokauppa on tänä päivänä merkki hyvästä asiakaspalvelusta", Vapriikin museokaupan palveluvastaava Saana Karlsson lisää.

Tampereen kaupunki ostaa talous- ja henkilöstöpalvelunsa Monetra Pirkanmaalta. Niihin kuuluvat myös kassapalvelut sisältäen Ceepos- maksamisen alustan, jonka ratkaisuja Tampereella on käytössä sekä verkossa että kymmenillä kassapisteillä. Monetra oli Tampereen kaupungille luonteva kumppani myös museoiden verkkokauppaprojektin läpivientiin.

”Pystyimme tarjoamaan verkkokauppatoteutukseen valmiin rajapinnan Ceeposiin, mikä nopeutti verkkokaupan käyttöönottoa”, Monetra Pirkanmaan IT-kehittäjä Virpi Peltola avaa taustoja.

Sari Koivumäki kokee Monetran roolin projektissa elintärkeänä: ”Yksin ei olisi tullut verkkokaupan hankinnasta mitään, kun emme oikein tienneet itsekään tarkalleen mitä halusimme. Monetran Virpi osasi kysyä sellaisia asioita projektiin liittyen, joita ilman aiempaa kokemusta ei olisi osannut ajatellakaan.”

Museokauppa verkkoon vuodessa

Projekti laitettiin alkuun keväällä 2020 ja vuotta myöhemmin toukokuussa museokeskus Vapriikin, Tampereen taidemuseon ja Muumimuseon yhteinen verkkokauppa näki päivänvalon. Tilauksia on tullut viikoittain läpi kesän.

”Verkkokaupan avulla olemme pystyneet viestimään ja pysymään asiakkaiden mielessä, vaikka itse museo on ollut koronan vuoksi suljettuna”, Saana Karlsson kiittelee.

Verkkokaupan tuotevalikoima on haluttu pitää aluksi rajattuna. Kaikkien museoiden verkkokauppatuotteet lähetetään Vapriikin varastolta käsin, missä tilausten käsittely on tuonut muutoksia arkirutiineihin.

”Verkkokauppaan on viety kaikista kysytyimpiä tuotteita, kuten ajankohtaisimpia julkaisuja sekä näyttelyihin liittyviä tekstiilejä ja muita oheistuotteita. Näin korona-aikana korostuu myös ulkomaisten tilausten osuus varsinkin Muumi-tuotteissa”, Karlsson kertoo.

Hänen mukaansa neljännes kaikista verkkokauppatilauksista tulee ulkomailta, vaikka verkkokauppaa ei ole erityisemmin ehditty vielä markkinoimaan.

Tampereen museokauppojen tuotteita  

Verkkokauppa suoraviivaistaa etenkin ulkomaisten tilausten käsittelyä sähköpostien ja maksun viiveiden jäädessä pois. Tilauksia ei tarvitse enää laskuttaa jälkikäteen, vaan tuotteet voi maksaa verkkokaupassa reaaliajassa.

Museoiden verkkokauppa on kerännyt asiakaskunnassa kiitosta. ”Tuotevalikoimaa tullaan varmasti kasvattamaan. Olemme miettineet esimerkiksi museoiden sisäänpääsylippujen ja lahjakorttien viemistä verkkokauppaan”, Koivumäki kertoo.

Verkkokaupan avautuminen on herättänyt kiinnostusta myös kaupungin muilla toimialoilla. Monetran Virpi Peltola näkee kaupungin palveluissa vielä paljon verkkokauppapotentiaalia: ”Verkkokauppaa voidaan varmasti laajentaa niihin kaupungin palveluihin, joiden asiakaskunta käyttää muutenkin mielellään verkkokauppaa ostokanavana. Kulttuuripalvelujen lisäksi esimerkiksi nuorisopalveluissa voisi olla kysyntää verkkokaupalle.”

Lue lisää CPU:n ratkaisuista kunnille ja kaupungeille.

Tutustu muihin asiakastarinoihimme.

Lisätietoja

CPU Oy
Myynti
Verkkomaksaminen

Case Tampereen museoiden verkkokauppa

Kolmen tamperelaisen museon yhteisellä verkkokaupalla halutaan palvella laajemmin niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin asiakkaita.

Lue lisää