Maksamisen ympäristön kehitystyö Jyväskylän kaupungilla

Kuokkalan silta Jyväskylässä

Kolmikantaisella yhteistyöllä maakuntakeskuksen maksaminen yhtenäiseksi

Suomen seitsemänneksi suurin kaupunki, 143 000 asukkaan Jyväskylä palvelee koko Keski-Suomen maakuntaa.

Kaupunki on siirtymässä maksamisen toiminnoissaan kohti nykyaikaisempia prosesseja ja lisäämässä verkkomaksamisen mahdollisuuksia kuntalaisilleen. Tässä kehitystyössä Monetra ja CPU ovat kaupungille tärkeitä kumppaneita.

Jyväskylän kaupunki on vuodesta 2019 lähtien hankkinut muun muassa palkkahallinnon ja kirjanpidon palvelut Monetra Keski-Suomelta.

”Uudessa keskussairaala Novassa ravintola- ja kioskitoiminnasta vastaa Kylän Kattaus. Sen tarpeiden myötä kaupunki halusi laajentaa yhteistyötä Monetran kanssa myös maksamisen palveluihin. Nyt toimitamme Jyväskylälle myös kassajärjestelmä- ja verkkokauppapalvelut,” kertoo Monetra Oulun järjestelmäasiantuntija Jaana Vesavaara.

Kaupungin sovellussuunnittelija Tiina Räsänen kiittelee yhteistyötä Monetran kanssa:

”Kun Monetra oli kilpailuttanut kassajärjestelmän valmiiksi, kaupungin oli helppo tulla mukaan sopimukseen. Monetralla myös osataan ennakoida ja ottaa asiakas projekteihin mukaan jo varhaisessa vaiheessa, jotta asiakkaan näkökulma pääsee esiin”.

Räsänen kehuu erityisesti sitä, kuinka joustavasti Monetra on Jyväskylän kaupunkia palvellut.

”Monetralla on tartuttu asiakkaan ongelmiin tosissaan. Kolmikantainen yhteistyö kaupungin, Monetran ja CPU:n välillä on toiminut hyvin alusta saakka”, Räsänen iloitsee.

Monetran Vesavaara kokee samoin: ”Jyväskylän kaupunki on tyypillinen iso asiakas, jossa käyttöpaikkoja on paljon ja kokonaisuus siten laajempi. Mutta yhteistyö on sujunut hyvin ja vastuut on selkeästi jaettu.”

Moninaiset maksamisen toiminnot

Jyväskylässä kaupungin eri palveluissa ollaan parhaillaan yhtenäistämässä kassajärjestelmiä. Räsäsen mukaan CPU:n tuottama Ceepos -maksamisen alusta palvelee jyväskyläläisiä erinomaisesti ja sen käyttöä tullaan todennäköisesti laajentamaan eri toimialoilla.

Lisäksi Jyväskylän kaupunki neuvottelee parhaillaan Monetran kanssa kassajärjestelmän pääkäyttäjäpalveluiden ostamisesta. Sen toteutuminen toisi Monetran pöydälle lisää ihan arkista työtä järjestelmän hallintaan ja kehitykseen liittyen.

Ceepos -maksamisen alustaan kuuluva Jyväskylän kaupungin verkkokauppa palvelee niin alueen asukkaita kuin matkailijoitakin.

Verkkokaupan valikoimasta löytyy tällä hetkellä pääasiassa Visit Jyväskylän opaskierrosten ja lasten kulttuuritapahtumien lippuja, pääsylippuja Jyväskylän sinfoniaorkesterin virtuaalikonsertteihin sekä Ceepos Mobiilimaksu -sovelluksen saldolataus.

“Aikaisemmin rahat laitettiin ensin selvittelytilille ja sitten erikseen muistion avulla tulotilille. Nyt ei enää tarvitse tehdä muistiota, mikä on helpottanut työtä”

Kylän Kattauksen talouspäällikkö Olga Ukkonen

 

“Mobiilimaksaminen on hyvin onnistunut ratkaisu, koska sen myötä koululla tai päiväkodilla ei tarvitse olla raskasta kassaa.”

Kaupungin sovellussuunnittelija Tiina Räsänen

 

Maksamisen alustan mobiiliratkaisu on käytössä jo noin 60 koululla ja päiväkodilla lasten välipalojen sekä henkilökunnan lounaiden maksamisessa.

” Mobiilimaksaminen on hyvin onnistunut ratkaisu, koska sen myötä koululla tai päiväkodilla ei tarvitse olla raskasta kassaa. Käteisen käsittely jää pois ja se on ratkaisuna aika helppokäyttöinen myös. Valvojan sovellusta pystyy helposti käyttämään vaikka tabletilla,” Räsänen tuumii

Ketterä mobiilimaksaminen kouluihin

Myös Jyväskylän kaupungin ateriapalveluja tuottavalla Kylän Kattauksella on oltu tyytyväisiä mobiilimaksamisen myötä saavutettuun taloushallinnon automaatioon.

” Aikaisemmin rahat laitettiin ensin selvittelytilille ja sitten erikseen muistion avulla tulotilille. Nyt ei enää tarvitse tehdä muistiota, mikä on helpottanut työtä, Kylän Kattauksen talouspäällikkö Olga Ukkonen kiittelee.

Käyttäjät ovat ottaneet uuden maksusovelluksen vastaan hyvin, joskin monissa käyttöpaikoissa käyttömäärät ovat jääneet vielä vähäisiksi koronapandemiasta johtuneiden poikkeusjärjestelyiden vuoksi.

Tilanteen odotetaan muuttuvan koulujen ja päiväkotien aloittaessa uutta ja normaalimpaa lukuvuotta.

Seuraavaksi Jyväskylän kaupungin suunnitelmissa on kassajärjestelmien vaihtoja kulttuuri- ja liikuntapuolelle. Kansalaisopiston maksut kulkevat jo nyt Ceeposin verkkomaksuportaalin kautta, mutta tarvetta kassallekin olisi.

Mobiilimaksupisteitä ollaan perustamassa vielä lisää esimerkiksi kaupungin lastensuojelun yksiköihin.

”Kaupunki tulee hyötymään, kun kaikki maksut kulkevat saman järjestelmän kautta ja maksujen vienti kirjanpitoon helpottuu”, Räsänen kiittelee.


Haluatko kuulla lisää?

 

Myynnin yhteystiedot

Myynti

010 841 9010
myynti@cpu.fi


Edellinen
Edellinen

Puhas Oy:n itsepalvelujätesema Liperissä

Seuraava
Seuraava

Ulkoistettu kassajärjestelmän pääkäyttäjyys Kuhmon kaupungilla