Puhas Oy:n itsepalvelujätesema Liperissä

Ceepos mahdollistaa nykyaikaisen itsepalveluasioinnin jäteasemalla

Haaste

Jätehuoltoyhtiö Puhas Oy halusi rakentaa Liperin Ylämyllylle alueen asukkaita mahdollisimman hyvin palvelevan, nykyaikaisen jäteaseman.

Asiakkaita haluttiin palvella mahdollisimman kattavilla aukioloajoilla ilman, että henkilöstökulut karkaavat käsistä. Lisäksi asiakkaan tuoman jätekuorman hinnoittelu haluttiin painoperusteiseksi.

Joensuun kupeessa sijaitseva Ylämyllyn jäteasema palvelee paitsi ylämyllyläisiä, niin myös Liperin, Joensuun ja Polvijärven asukkaita.

”Me tuotamme palvelua ihmisiä varten, joten halusimme panostaa ratkaisuun, joka palvelee alueen asukkaita mahdollisimman hyvin. Alueella rakennetaan nyt paljon, ja on hyvää palvelua, että asiakas pääsee rakennusjätteistään eroon heti kun haluaa, ” Puhas Oy:n vaakatoiminnoista vastaava Jyrki Mainonen sanoo.

Katso video Ylämyllyn jäteasemalle toteutetusta ratkaisusta:

 

Ratkaisu

Avautuessaan tammikuussa 2019 Ylämyllyn jäteasema yhdisti ensimmäisenä jäteasemana Suomessa itsepalveluasioinnin ja tuotavan kuorman painoperusteisen hinnoittelun.

Itsepalveluasiointi jäteasemalla on mahdollista joka päivä aamukuudesta iltakymmeneen. Tällöin asiakas aloittaa asioinnin portilla kulunvalvontaintegraatiolla varustellulla Ceepos-maksuautomaatilla, joka tekee katevarauksen, avaa portin lajittelualueelle sekä tulostaa asiakkaalle QR-koodin, jonka avulla asiakas tunnistautuu vaa’alla.

Poistuessa uusi punnitus ja QR-koodin luku oikaisevat veloitettavan summan vastaamaan jätetyn jätteen todellista painoa.

Vaihtoehtoisesti jätteitä voi tuoda jäteasemalle asiakaspalveluaikoina, joita on tarjolla kesällä kahtena ja talvella yhtenä päivänä viikossa.

”Haluamme tarjota asiakkaillemme viikossa vähintään yhden päivän, jolloin asemalla on henkilökuntaa, mutta nykyään jäteaseman maksavista asiakkaista noin 70 prosenttia tuo jätteensä itsepalveluaikoina, ” Mainonen sanoo.

 

“Alueella rakennetaan nyt paljon, ja on hyvää palvelua, että asiakas pääsee rakennusjätteistään eroon heti kun haluaa.”

Jyrki Mainonen, Puhas Oy

 

Tulokset

Maksuautomaatti on mahdollistanut jäteasemalle huomattavasti joustavammat aukioloajat, kuin mihin ilman automaatiota olisi pystytty.

Päivystystarpeen minimoinnilla Puhaksen henkilöstökulut ovat jääneet Liperin jäteaseman osalta pieniksi.

Ilman henkilökuntaakin jäteasemalle on voitu toteuttaa asiakasystävällinen hinnoittelu.

Ceepos-ratkaisu on mahdollistanut kassatoimintojen, kulunvalvonnan ja vaakatoimintojen yhdistämisen, minkä ansiosta asiakas maksaa aina todellisten jätekilojen mukaan, ei silmämääräisesti arvioidun jätemäärän perusteella.

”Positiivista palautetta on tullut paljon ja jäteaseman asiointimäärät ovat kasvaneet tasaisesti tämän kahden vuoden aikana. Eräs asiakas ajoi meille Heinävedeltä asti palvelun perässä,” Mainonen sanoo.

Mainosen mukaan kuntalaiset osaavat kyllä lajitella jätteet itsenäisesti, kun ohjeistus on kunnossa. Vain kaikista iäkkäimmät asiakkaat arastelevat vielä automaattia ja asioivat mieluummin, kun henkilökuntaa on paikalla.

Palvelu on hiottu niin helppokäyttöiseksi kuin mahdollista. Maksuautomaatin ohessa on nähtävillä video-ohjeet, jotka opastavat itsepalveluasioinnin käytössä.

Itsepalveluasiointi on todettu Liperissä niin toimivaksi, että seuraavaksi Puhas Oy:n tavoitteena on tuoda vastaavaa Ceepos-ratkaisujen automaatiota myös Kontiosuon jätekeskukselle.

”Positiivista palautetta on tullut paljon ja jäteaseman asiointimäärät ovat kasvaneet tasaisesti tämän kahden vuoden aikana. Eräs asiakas ajoi meille Heinävedeltä asti palvelun perässä.”

Jyrki Mainonen, Puhas Oy


Haluatko kuulla lisää?

 

Myynnin yhteystiedot

Myynti

010 841 9010
myynti@cpu.fi


Edellinen
Edellinen

Tuusulan kunnan verkkokauppa

Seuraava
Seuraava

Maksamisen ympäristön kehitystyö Jyväskylän kaupungilla